maanantai 26. toukokuuta 2014
Viikonloppu merellä
Toukokuu lopuillaan ja ensimmäisen kerran viikonloppu merellä. Tällä kertaa oltiin liikenteessä ihan omalla veneellä eikä XO:lla. Perjantaina päästiin lähtemään kotirannasta hyvissä ajoin - klo 23.45! Silkku-veneen kotisatama on Stadissa, Siltavuoren salmessa Krunikan puoleisella rannalla. Taisin kuulla ehdotuksen, että jäätäisiin veneelle yöksi siihen. Jotenkin minusta on mukavampi aamulla herätä veneen olessa vaikkapa ankkurissa eikä vasta kotisatamassa. No - ajeltiin pienessä kesähämärässä niinkin kauas kuin Vuosaaren sataman taakse Granön saaren pohjoispuolelle ankkuriin.
Lauantaina sitten paikan vaihto. Siirryttiin Porvoon puolelle Onaksen saareen. Perä ankkuriin ja keula kiinni maihin. Kun on jyrkkä kallioranta, veneen keulasta on helppo pomppelehtia maihin. Aurinko paistaa ja liki tuuletonta - mikäs parempaa.
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
XO Boat runs 42 knots
Kesä on saapunut härmään! Se passaa meille oikein hyvin. Tilausten mukaan tuli aurinkoinen sää eiliseksi lauantaiksi. Vietettiin "kuvauspäiväiltapäivä" merellä XO veneen kanssa. Ei toki tarvinnut kauaksi Stadista ajaa - siinä heiluttiin Villinki, Jollas, Vartiosaari - akselilla. Lämpömittari näytti merivedelle 12,4 astetta. Vaikka ilma lämmintä olikin, pienesti kuitenkin veden päällä riittää vielä koleutta.
Ammattikuvaaja Markku ei päässyt mukaan, joten jouduttiin tyytymään omaan "ei niin huippulaatuiseen" kuvauskalustoon. Ja tietysti täydelliseen amatöörimäiseen osaamiseen. Eiköhän täällä blogissa mene hieman laaduttomampikin käden jälki... Jos aikataulut saadaan kohdalleen, vietetään vielä toinen sessio merellä kameroiden kanssa. Toivottavasti saadaan Markku tuolloin paikalle. Ja kenties pienoiskopteri kameraa lennättämään! Tavoitteena olisi tuolloin saada kotisivukelpoista kuvaa ja videota.
XO 270 RS Cabin "black edition" |
Vene taisi tulla kehutuksi jo viimeksi. Sen verran pitää kuitenkin vielä hehkutella, että on se täräkkä peli.
Itsellä veneily/laivailuhistoria kun on kartuttanut vain hitaan kulun kokemusta... Toki joskus omistuksessani olleen troolarin kaverina oli parikin nopeaa avovenettä, mutta ei mitään tähän verrattavaa. Aikas lailla monella veneellä ja venetyypillä on tullut kruisailtua ja rällättyä. Tämä on kiistatta kokoluokassaan paras, jota olen ajanut. Täytyy tunnustaa, että vähän lapsettaa. Tai ainakin pojituttaa - vanhaa miestä.
Kyllä se luonto vaan niin on asiat järjestänyt, että meitä "poikia" jotenkin nää laitteet jaksaa kiinnostaa ja kiehtoa.
Kuvauskeikka kun oli, GoPro videokamera vedettiin kiinni veneen reelinkikaiteeseen. Sen kameran vidot on vielä läppärille siirtämättä ja editoimatta. Josko niistä saisi jotakin seuraavaan postaukseen... Alla kuitenkin Nokialla rantakalliolta otettu video. XO boat runs 42 knots!
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Kohtuullisia kevätkiireitä
Silkun kansi ja sisäreelingit maalattuina |
Silkku auton päälle ja mereen |
roudaamassa veneen verstaan pihasta Hamarin rantaan Porvoossa. Sieltä saman tien siirtoajo Helsinkiin. Kiitos matkaseurasta Reetta ja Janne. Mukavampihan sekin matka oli kolmisin kuin yksin. Laatuaikaa tyttären ja vävykokelaan kanssa siis...
Venejuttujen lisäksi on Liisan kanssa luonnollisesti aloitettu pihanrakennustyöt. Siis ei tietenkään omalla pihalla vaan ansaintatarkoituksessa harjoitetaan maisemarakentamista. Liisalla kun on ollut jo vaikka kuinka pitkään oma yhtiö, Viherporras Oy, siihen tarkoitukseen. Itse olen liukunut muutaman vuoden sisällä enempi ja enempi myös niihin töihin. Kulosaaressa jäi viime syksynä yksi työmaa hieman kesken ja sitä on pakerrettu valmiimmaksi.
Pari muuta kohdetta on samanaikaisesti rakenteilla Porvoossa ja Tapiolassa. Ihan kahdestaan onneksi työmailla ei heiluta. Nyt viikolla meitä oli parhaimmillaan kahdeksan ko kohteissa. Jos mielenkiintoa riittää tälle aiheelle, käy katsomassa Liisan firman nettisivuja www.viherporras.fi
Pieni terassi viittä vaille valmis |
Juuri vapuksi sain valmiiksi myös yhden pienen terassin Kartanonkoskella. Se syntyi pääsääntöisesti viikonlopputöinä. Vaikka talvella otetaankin iisimmin, täytyy tunnustaa, että olen kuitenkin jokseenkin työorientoitunut.
Kieltämättä samalla myös tunnustettakoon, ettei tämä downshiftinprojekti ole aivan parhaalla mahdollisella tavalla onnistunut. Toki ei tarkoitus ole ollutkaan duunin karttaminen vaan työn mielekkyyden lisääminen. Nyt ainakin voi tehdä juuri sitä, mitä oikeasti haluaakin. Hyvä näin.
Sokeriksi vielä pohjalle... Kevättalvella mainitsin uudesta veneestä, joka saadaan mereen keväällä. Se päivä koitti viime perjantaina. Kyse on siis ystävieni Raunon ja Maritan omistamasta aivan uudesta XO 240-veneestä. Sehän oli jo näytillä helmikuun venemessuilla ja nyt siis viimeistelytyöt tehtynä ja meressä. Eilen lauantaina pari tuntia ajettiin Stadin vesillä. XO on katsastettu vuokraveneeksi ja sillä tullaan tänä ja tulevina kesinä liikkumaan yritysasiakkaiden kanssa toivottavasti paljon Stadin ja Porvoon vesillä. Veneen markkinointi osittain tapahtuu yhtiöni, Feelsea Ky:n kautta ja toinen roolini on toimia paatin kipparina. Eikä yhtään harmita! On se niin mahtipeli. Kokoluokassaan paras vene, millä koskaan olen ajanut!! Pari kuvaa m/s Nerosta tähän jatkoksi. Niin ja hyvää Äitienpäivää juuri tänään kaikille äideille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)