Kesä on lomailun aikaa - joillekin. Meillä se kuluu duunissa ja lomat sitten talvella. Eiku oltiinhan sitä juhannuksena oikein kolme päivää lomailemassa. Merellä - kuinkas muutoin. Hyvä kun ei lähdetty omalla veneellä. Kyllä sisälämppäri oli tarpeen! Sellaista omassa työpaatissa ei ole. Lainassa oli kaverin Marino-vene, josta löytyy kaikki mahdolliset herkut. Aattona Barösundissa, lauantaina käytiin Tammisaaressa syömässä ja illaksi Inkooseen. Sunnuntaina vene jätettiin kotirantaansa Espoon Nuottaniemeen.
|
Juhannuksena Barösundissa |
Hieman toisenlaisia venejuttuja on myös mahtunut alkukesään. Höyryalus Kaima vilahti aikaisemmissa teksteissä. Kyseinen laivakaunotar makoilee siis Mikkelin satamassa ja siellä on tullut puuhailtua kevään ja alkukesän aikana kolme viikon mittaista työrupeamaa. Villelle on laivan keulaan hytti rakenteilla ja seuraavan keikan jälkeen se on sitten kunnossa.
|
Höyryalus Kaiman keulaan uusi hytti rakenteilla |
|
Old steamship in Finland, lake Saimaa |
|
Steam engine and boiler from year 1898 |
Ihan mikään tuore peli se tämä Kaima ei ole. Kuvassa valmistajan kyltti vuosilukuineen. Heinäkuun ensimmäinen viikko Mikkelissä ja koko hemmetin viikon satoi. Ihana Suomen suvi! Lämpöäkin kokonaiset 13 astetta. Onneksi sentään nollan yläpuolisia. Kaikkien sadekeliremonttien ja hemmetin kylmän juhannuksen lisäksi veneilykokemuksia on tullut kartoitettua myös Stadin kulmilla. Muutamia kertoja on ajettu XO:lla. Kuvasta alla pitäisi löytyä tunnistettavia henkilöitä...
|
Tommin synttäreitä viettämässä |
|
XO RS 270 inside |
Ettei totuus unohtuisi, oikeitakin töitä on tehty. Nekin suurimmaksi osaksi sateessa. Aitaa on pantu, terassia laitettu, kiveyksiä väännetty ja sokerina pohjalla - helvetin iso kuoppa kaivettu. Siihen tosin on tulossa uima-allas. Tai oikeastaan allas on jo kuopassa. Kuva siitä joskus tulevaisuudessa.
|
Uusi terassi ja näkösermit |
|
Tähän tulee uima-allas |
Mites tämä kirjoittaminen on nyt niin vaikeeta. Teksti on kuin Antti Tuurilla. Kolmen sanan lauseita. Sitten piste. Kuvat puhukoon puolestaan tällä kertaa jos kerta sanojen tulva ei ole vuolas... Pari kuvaa siis vielä Mikkelin sataman fiiliksistä. Ei sielläkään ihan koko aikaa satanut. Kunhan surkuttelin, jotta saisi keikkamies reissullansa - edes säälipisteitä...
|
Höyrypaatti Heikki Peuranen lähdössä Mikkelin satamasta |
|
Mikkelin sataman laivavanhuksia |
|
Ei siellä koko aikaa satanut, ainakaan sunnuntaina klo 06.00 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti