Nyt alkaa tapahtua jotakin positiivista. Tai koko ajan sitä tapahtuu, mutta edellinen postaus kun oli hieman synkkämielinen, niin siihen varrattuna tämän viikonlopun tapahtumat saa kevatauringon paistamaan... Loputkin jäät lähti Korsnäs/Storören merialueelta ja päästiin verkkopaatti Busterilla ulos. Ville ja Jore tyrkkäs veneen Korsnäsin laituriin jo torstaina. Ensimmäinen vene muuten siinä laiturissa tänä keväänä. Eilen lauantaina käytiin sitten viemässä verkot vanhoille mestoille ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Enpäs muista, että olisin veneellä merelle kalastamaan lähtenyt maaliskuun puolella. Jotakin positiivista ilmaston lämpenemisestä näytää kuitenkin aiheutuvan.
Pikku lahdet ja kaislikot ovat vielä jäässä. Muutamia isohkoja jäälauttoja kelluu edelleen sulassa vedessä ja kannattaakin olla suht tarkkana, ettei hölmöyksissään ajele niitä päin. Kylmää on merellä. Aamulla lämpötila oli +2 ja vesi varmaan saman verran. Haalarin vestkari ylös saakka kiinni ja huppu päähän. Siitähän se sitten...
|
Pron näköistä meininkiä maaliskuussa |
Eilen siis aamupäivällä seitsemän verkkoa mereen ja tänään sunnuntaina heti aamusta ihmettelemään, olisiko ahvenen kutu jo käynnissä. Mukaan saatiin satunnainen vierailija Mikkelistä - serkkuni Mika. Kerrassaan hyvä oli kalastuskauden avaus. 23 ahventa, kolme haukea, kolme kuhaa ja yksi reilu kiloinen siika. Yhteispaino about 18 kg.
Ei ole kaukana ahvenen ja kuhan kutuaika. Kalat oli hyvinkin pulleita ja puolet mahan sisällöstä mätiä. Lienee siis kutukin aikaisessa kevään lailla. Meille tämä käy hyvin. Harmi vaan, että ei ainakaan alkuviikosta jouda hommaa jatkamaan. Onneksi on pääsiäinen tulossa ja pitkä viikonloppu. Ihan pakko lähteä uudelleen. Jos verkkojen lisäksi kävisi kokeilemassa keväistä jättihaukea heittokalastaen.
|
Palju puolillaan kuhaa ja ahventa |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti