Paras puoli tämän talvisessa reissun jälkeisessä kotimaassa on talvettomuus. Itselleen voi antaa kevyen illuusion jo pitkälle edenneestä keväästä. Ikuinen epäilijä kun olen, täytyy sääennusteita tiuhaan vahtia - ettei jonkun asteinen talvi sittenkin vielä ennätä tänne eteläiseen Suomeen saapumaan.
Verkkokalastusvenettä - Buster L - piti jo käydä hallissa silittelemässä. Samoin pilkkimiehiä jututtumassa rannassa jääpeitteen paksuudesta. Verkot on Joren vajan seinällä mereen laskua vailla. Kunnon parin päivän etelätuuli viikon päästä voisi murskata jo hapertuneet sisäsaaristojäät. Sitten vain Buster mereen ja ahvenen kevätkutupaikoille verkottamaan...
Töitäkin pitää ihmisen tehdä. Pienestä flunssasta huolimatta ryhdistäydyin jo viime perjantaina pakureissulle Lahteen. Piti käydä tämän viikon askareisiin hakemassa puutukusta leveää ja paksua lehtipuulankkua. Heti eilen maanantaina aamulla sitten verstaalle lankkujen kimppuun.
|
Mahtilankut työn alla |
Viime keväänä rakentelin arkkitehdin tilauksesta muutaman, hieman erikoisen pöydän erääseen hotelliin. Tilaus ei ollut tarkkaan malliltaan tai materiaaleiltaan määritelty. Tarkka design jäikin siis omalle kontolleni. Prototyyppi seisoskeli aika pitkään verstaan nurkassa ja sen tietty näki kaikki siellä piipahtaneet ihmiset. Hotellille menevät pöydät toimitin keväällä ja sen jälkeen jäin itsekin jotenkin koukkuun tähän pöytämalliin. Viimeisin lähti verstaalta juuri ennen reissua erään Porvoolaisen huvilan ruokapöydäksi. Tämän viikon aikana saan jälleen yhden toimituskuntoon.
|
Kahden lankun metri krt kaksi ruokapöydan kansi
|
Maanantaina sainkin jo sahapintaiset ja särmäämättömät yli puoli metriä leveät lankut liki valmiiksi pöydän kanneksi. Tiistaina pääsee tekemään jo jalkarakennelmaa. Parin päivän päästä pitäisi sitten saada tänne kuva valmiista pöydästä.
|
Päydän jalkarakenteiden rakennussarja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti