Sulawesi - Jakarta - Helsinki

Niin siinä aina käy. Reissu lähenee vääjäämättömästi loppuaan. Tänään tultiin isoon kaupunkiin. Kota besar. Ollaan Jakartassa. The Big Durian, kuten slangisti väännetään. Asukkaita about kaksi suomellista virallisesti ja pari miljoonaa päälle,  joita väestönlaskenta ei tavoita. Ihmisiä liikaa, infra ei pysy tahdissa mukana, liikenne kaoottista, ilma saasteita,  etc... Ei tällainen ole hyväksi härmäläiselle.

Mutta eihän mitä. Sulawesilla Kadidirin saarella elo sujui leppoisasti. Eräänä päivänä oli pohjoistuuli. Ei toki kylmä, koska oltiin gps:n mukaan puoli astetta päiväntasaajan eteläpuolella. Sukelluksia kertyi 16 kpl. Hyviä jokainen. Yhtenä päivänä veneretkeiltiin Una Una saarelle, jossa heitettiin kolme sukellusta. Una Una löytyi 30 kilometrin päästä Kadidirilta pohjoiseen, elikkä aivan päiväntasaajan pinnassa oltiin. Muutoin ei retkeily Togeanin muilla saarilla. Mieli olisi tehnyt, mutta sukeltaminen vei kuitenkin voiton island hoppingista. Vilpittömästi ja lämpimästi voin suositella noita kulmia lomakohteeksi. Sukelluskohteena Togean on aivan ensiluokkainen mesta. Näkyvyys on hyvä ja vedet puhtaita. Riutat on hienossa kunnossa ja elukkaa&korallia piisaa. Sukellussaitit ovat monipuolisia. Hienoa katseltavaa löytyy jo matalimmistakin kohteista. Me sukellettiin pariinkiin kertaan aivan huikeisiin maisemiin yli 60 metrin syvyyteen. Sielläkin veden lämpötila on vielä 27-28 astetta. Vedessäkään ei siis tule kylmä. Aiemmin jo Togeanista mainitsinkin,  että hieman tarttee jumppailla sinne päästäkseen. Kuitenkin kaikki vaiva tulee palkituksi. Ja kun itse ponnistautuu vaikeiden yhteyksien päähän, saa yleensä bonuksena tilaa ympärilleen. Ei tuolla muita valkoisia paljoa majaillut tahi yleensä edes näkynyt. Tidak tinggal di sana banyak orang turis putih!

Tietty jos jonnekin on vaikea mennä, on sieltä vaikea myös kulkeutua pois. Me valitsimme paluureitiksi toisen vaihtoehdon kuin mitä tullessa. Wakain satamasta ahtauduimme pienehköön lauttaan, joka ajeli 13 tuntia Gorontaloon. Siellä yksi yö ja kahdella lennolla tänään lauantaina tänne Jakartaan. Jos omaa hyvät unen lahjat, öinen matkustaminen lienee ihan jees. Paatti lähti Wakaista klo 17.00 torstaina ja saapui klo 06.00 Gorontaloon perjantaiaamuna. Minulla noitakaan lahjoja ei ole, joten aika eteni kivuliaan hitaasti lähes risalla ja muutoinkin ääreist epämukavalla keinonahkapenkillä vääntelehtiessä kanssamatkustajien kuorsatessa tai piereskellessä. Onneksi oli vettä, annokset keltaista riisiä ja hedelmiä nassutettaviksi. Aluksessa oli myös autokansi. Kyydissä ei kuitenkaan ollut yhtään autoa vaan arviolta 20 tonnia durian-hedelmiä. Ja tietty koko paatissa karsee löyhkä.

Täällä Jakartassa ollaan la-su yö ja koko su päivä. Lento kotio lähtee just puolilta öin su iltana. Reittinä Jakarta-Hongkong-Lontoo-Helsinki. Onhan siinä taas ajan tappamista kerrakseen. 13 tunnin lauttamatka oli hyvää harjoitusta pohjalle. Luottamus on kuitenkin kova, että Cathay Pacificin Boeingissa on paremmat penkit kuin äskeisellä durian-lautalla... Muutama kuva tuntojen tulkiksi ja lisää kirjoitelmia sitten Porvoosta.

Togean Islands Sulawesi

No olihan sitä taas kulkemista. Ambonista lennettiin Makassariin, jossa vietettiin yksi yö. Liisa valitsi hotellin. Pikkasen oli hieno meidän makuun,  mutta kun halvalla sai... Makassar on kaupunkina yhtä astetta korkeammalla tasolla Amboniin verrattuna. Ambon on jotenkin vanhahtava ja nuhjuinen. Vailla edes pientä loisteliaisuutta. Makassar taasen jotenkin jo yleisilmeellään viestittää suuremmasta varallisuudesta ja modernimmasta asenteesta. Arkkitehtuurikin pukkaa liki länsimaisen näköistä modernia toimistorakennusta ja ostoskeskusta.
Tuota kaikkea ei kuitenkaan pitkään ihasteltu. Seuraavana aamuna heti kuuden jälkeen autokyyti lentokentälle. Siellä tapasimme ranskalaisen ystävämme Brahimin. Hän kiertää Indonesiaa joka talvi neljä kuukautta. Näihin kaltaisiimme kiertolaissukeltajiin ajoittain aina törmää. Jatkamme siis porukoissa Brahimin kanssa. Lento Makassaarista Posolle kestää noin puolitoista tuntia ATR 72 tyyppisellä potkuriturbiinikoneella. Kone oli aivan uusi. Wings Air oli ostanut niitä Ranskasta juuri 60 kpl entisten 50:n lisäksi. Lentomatkustaminen elää nopean kasvun kautta täällä päin maailmaa. Poson pikkukentältä napattiin saman tien vuokra-auto. Vapaavuorossa oleva poliisi lupasi heittää meidät Ampana-nimiseen pikkukaupunkiin. Kartalta mitattuna matka ei ole pitkä. Täällä välimatkat täytyy aina kuitenkin mitata tunneissa. Niin sanottu tie heittäytyy välillä niin vaatimattomaksi, että 30 km/h on maksiminopeus. Posossa oli viikkoa aiemmin taas rähisty uskon nimissä. Valtasuhteet islam/kristityt on aikas lailla tasan. Tuossa asetelmassa välillä aina paukkuu. Yksi poliisi oli virkatehtäviä hoitaessaan ammuttu kuoliaaksi. Jäi kysymättä kummasta leiristä... Kuuden tunnin pomppuisen automatkan jälkeen saavuimme Ampanan kaupunkiin ja majoittauduimme Oasis hotelliin. Omistajat ovat Brahimille entuudestaan tuttuja. Nuori hotellin omistaja/johtajatar tarjosi meille illalla autokyydin "illallisravintolaan". Vaihtarina maksoimme hänenkin illallisen.

Pikaisen mutta vaatimattoman aamiaisen jälkeen seuraavana aamuna kävelimme reput olalla läheiseen satamaan. Laiturikopista tiketit ja eiku paattiin etsimään, josko päästäisiin johonkin istumaan. Simppeli puinen penkki löytyi hyttikäytävältä hieman ruotelikopin perän puolelta. Siinä lukuisten nyssäköiden ja eläviä kanoja sisältävien pahvilaatikoiden ympäröiminä nökötettiin kiltisti neljä tuntia. Puinen vanha paatti, joka ei lainkaan ollut niin epäsiisti, kuin mihin vaikkapa Filippiineillä ollaan totuttu. Sepä jyskytteli tasaista kymmenen solmun vauhtia tyynessä säässä. Tällä pelillä saavuttiin Wakein satamaan Togeanilla. Ja ettei kulkeminen vaan tähän loppuisi, piti vielä viimeinen legi vetäistä paikallisella longboatilla. Tunti kun hankalassa asennossa pressukatoksen alla kyhjötettiin, päästiin viimein perille. Paikan kyltissä lukee Kadidiri Paradise. Ollaan siis Kadidirin saarella.

Vieraita ei täälläkään näytä olevan ruuhkaksi asti. Sukeltamisen toteutus on kahden nuoren ranskalaisen, Tibon ja Bastin vastuulla. Heidän apuna häärii kaunis saksalaisneitonen, Vanessa. Hän on Dive Master koulutettavana Dibon opeissa. Yhteydet ulkomaailmaan ovat erittäin huonot ja tätäkin kirjoittelen jälleen varastoon. Puhelimen kalenteri kertoo faktat: perjantai 20. helmikuuta. Päivämäärällä toki ei ole näissä oloissa mitään merkitystä muutoin, kun että muistetaan ensi viikon torstaina lähteä täältä lautalla Gorontaloon ja sieltä pikku hiljaa kohden Jakartaa. Nyt on siis jo neljännen sukelluspäivän iltapäivä kättelyssä.
Sukeltajia meidän ja Brahimin lisäksi oli yhtenä päivänä vain paikallinen pariskunta. Tilaa on veneessä ja vedessä. Noin kolmen mailin etäisyydellä Kadidirin rannasta pohjoiseen (päiväntasaajalle) päin on hulppea riuttamatala, jonne tähän astiset sukellukset on kaikki tehty. Ei siis riuttoja saarten rannassa, vaan iso matalikko keskellä laakeeta avovettä. Laskuveden aikaan matalimmat kohdat pilkistää jopa kuiville. Max. sukellussyvyys kuitenkin 60 metriä. Ja kyllä on jälleen mestat kohdillaan. Vasarahait ovat edelleen näkemättä, mutta jo vain kelpasi puolitoista metrinen Marbled Raykin.
    

Saparualta Sulawesille

Perjantai ja kolmastoista. No hups, ollaanpa sitten varovaisia tänään. 
Aamulla varhain lähdettiin Saparualta ja tultiin taas kerran Amboniin. Odotellaan huomisen aamun lentoa Makassariin. Saparualta pääsee julkisilla pois vain aamuisin. Siksi yksi tyhjä päivä liki kaupungissa. Ambonin lentokentältä on hyvä näköyhteys kaupungin keskustaan, joka on merenlahden vastakkaisella puolella. Autolla kuitenkin tunnin matka, kun koko pitkä lahti täytyy kiertää.  Siksipä ei menty kaupungin puolelle vaan majoittauduttiin entuudestaan tuttuun pieneen Home Stay:hin. Tästä on kävelymatka lentokentälle ja hinta edullinen. Bonuksena erikoisen hyvä soppamesta ihan vieressä. Arvatenkin muutama kilo on jälleen karannut entuudestaan heiveröisestä habituksestani.  Lienee välttämätöntä yrittää saattaa tilanne entiselleen...

Saparuan Mahussa oli taas leppoisaa. Sukellettiin ma-to kaksi suk per pvä, eli kahdeksan kpl. Nusa Laut, Molana, Itawaka ja Harukun saari Ambonin ja Saparuan välissä. Eipä taaskaan tarvinnut pettyä. Riutat on hienossa kunnossa ja elukkaa riittää. Ei toki yhtä paljon kuin Raja Ampatilla. Näkyvyys oli parhaimmillaan about 30 metriä. Eilen torstaina oltiin kolmisin opas Mr Nusin kanssa. Muilla sukelluksilla oli lisäksemme pari kolme muuta persoonaa. Ei siis varsinaista ruuhkaa edelleenkään sukelluksilla, vaikka Mahu Lodge näyttää vuosi vuodelta saavan lisää kävijöitä.  Omistaja, Paul Tomasoan hymy oli ajoittain aikas lailla leveä...

Nyt siis taas reissun päällä. Aiemmin keskenämme arvottiin, minne mentäisiin seuraavaksi. Banda-saaret täytyi pudottaa pois laskuista, kun laiva-aikataulut ei millään osu kohdilleen. Oltaisiin päästy Bandalle neljäksi päiväksi. Not hyvä. Liikaa kulkemista suhteutettuna perillä oloon. Ternate ja Morotai olivat vahvoina mukana. Vaaka laitettiin kuitenkin kallistumaan Sulawesin suuntaan. Siellä kohteena Togean Islands melkein keskellä Sulawesin yläsilmukkaa. Onhan sinnekin hieman kulkemista. Ambon-Makassar-Poso lennot. Sitten muutama tunti autolla, laivalla ja vielä vähän pikkuveneellä. Lopullinen saarikohteemme on vielä hämärän peitossa. Saariryhmän mikä  tahansa yksilö  pitäisi kuitenkin olla kaiken tuon resuamisen arvoinen. Togean saaret yleisesti ottaen kuuluu näihin vaikeasti ja aikaa vievästi lähestyttäviin kohteisiin. No - ei me Balille halutakaan! Luottamus on kova. Eiköhän me taas löydetä jotakin, mitä oltiinkin etsimässä. Sieltä sitten lisää sepostuksia.

Ambon Saparua Mahu Lodge

On eletty jo kahdeksanteen helmikuuta. On sunnuntaipäivä ja hyvin rauhallista. Väki on kaikki kirkossa ja juuri mitään ei tapahdu. Veneet ei liiku. Sunnuntaina ei sukelleta. Sellainen on meininki täällä. Saavuttiin eilen ja paikka on Mahu Lodge Saparualla Mahun kylässä. Ambonista tunti autolla Tulehun satamaan. Sieltä reilu tunti paatilla Harian satamaan Saparualle ja 40 min autokyyti Hariasta Mahuun. Tämä on meille tuttu paikka. Ollaan aiemmin jo pariin otteeseen oltu täällä sukeltamassa.

4.2. lähdettiin Raja Ampatilta. Home Stayn pikkuveneellä ensin aamulla Waisaihin. Sieltä paatilla Sorongiin, jossa vietettiin yksi yö hotelli Meridienissa. Herätys viidennen päivän aamuna klo 03.45. Kamat kassiin ja muutama sata metriä kävellen lentokentälle. Lento Amboniin, jossa olimme jo hyvissä ajoin aamulla.  Ambonista löytyy asiallinen Immigration Office, jossa hoidettiin lisäkuukausi oleskeluviisumeihin. Asiallinen sikäli, että siellä homma hoituu ilman välirahoja ja lahjuksia. Torstaina hoidettiin paperihommelit ja pe aamulla klo 10.00 Liisa kävi hakemassa leimatut passit. Kaksi yötä siis Ambonissa ja eilen lauantaina aamulla tänne Saparualle.

Täällä on varsinainen ruuhka. Meitä valkoisia on yhteensä huikeat kymmenen yksilöä. Entuudestaan tiedetään, että sukelluskamoja löytyy vain neljälle vieraalle. Niinpä nokkelina varattiin ennakkoon paikan omistajalta, Paul Tomasoalta,  sukellukset kamoineen yhdeksi viikoksi. Olkoon sitten itsekästä, mutta odottakoot tällä kertaa muut vuoroaan... Huomenna maanantaina lähdetään heti alueen ykkösmestalle,  Nusa Lautille. Pienehkö saari noin tunnin venematkan päässä. Mielenkiinnolla odotellen siis huomista.

Tämä pikku resortti on kovin hiljainen ja tunnelmallinen.  Mahu Lodge vietti kukoistuksensa aikoja 1990-luvun lopulla. Tuolloin täällä kävi paljon matkailijoita ja yksittäisiä mökkejä rakennettiin parikymmentä kpl. Niiden lisäksi löytyy isohko ravintola ja jopa uima-allas,  joka on tälle kaudelle saatu taas pitkästä aikaa käyttöön. Turistivirrat pysäytti 1999 muslimien ja kristittyjen välinen kahakka Ambonissa,  jossa uhreja oli jopa muutama tuhat. Ambon lähiseutuineen leimautui ei-turvalliseksi alueeksi ja matkailubienes romahti.  Pikku hiljaa ihmisiä taasen käy täällä lisääntyvissä määrin.  Silti kaukana taitaa olla aika, jolloin kaikki mökit olisi yhtä aikaa varattuna. Meille tämä käy oikein hyvin...

Ruoka täällä on enempi vähempi vatsan täytettä. Riisiä, jotakin vihreetä ja kalaa tai kanaa. Kaksi jälkimmäistä vuorottelee päivittäin.  Hedelmiä ei ole tarjolla juuri koskaan. Pikkubanaaneja sentään joskus. Kookoksia on palmujen latvat pullollaan. Jos erikseen pyytää, kiipijäheppu hälytetään paikalle ja asia hoituu. On jotenkin hassua, että paikalliset ei millään ymmärrä,  että normi turisti maksaisi hedelmistä, jos niitä vaan olisi tarjolla. Meille tämä ei ole ongelma. Ollaan määrätietoisesti opiskeltu paikallista kieltä sen verran, että kyetään päivittäiset rutiinit hoitamaan berbahasa Indonesia. Äsken käveltiin lähimpään kylän kioskin.  Ostettiin pikku paketti keksejä ja lämmin kokis. Jututettiin kaupan omistajarouvaa ja ensiksi tietty ollaanko oikeesti pari, onko lapsia, poikia vai tyttöjä ja lukumäärä sekä iät. Siitä sitten puhe hedelmien puutteeseen ja kas; siihähän niitä kaupan takana puussa kasvaa - karambolaa puu keltaisenaan. Seuraamme lyöttäytynyt n. 10 vuotias juniori puuhun ja kohta meillä oli pieni muovikassillinen takuutuoreita hedelmiä nassutettaviksi.  Suoranaisesti tyrkytettiin maksua hedelmistä, mutta ei millään vaihtanut raha omistajaa. Voidaan illalla yllättää muut valkoiset leikkimällä joulupukkia. Lahjana c-vitamiinia...  Nyt tiedetään, mistä viikon mittaan saadaan karambolaa. Pitää vielä etsiä se takapiha, missä kasvaa mangopuu!

Muutama lisäkuva Raja Ampat Indonesia

Saavuttiin tänään 5.2. Amboniin. Täällä vähän isommassa kylässä tuntuu olevan hieman ripeämpi netti. Tässäpä siis muutamia kameraotoksia aikaisemmalta parilta viikolta.

Kuva Mansuarin saarelta Indonesia

Alla kuva asumuksestamme Mansuarin saarella.

Sukeltamista paratiisisaarilla

Viikko on kulunut Gamin saarella Kordiris Home Stay:ssa.  Tätä kirjoittaessa on sunnuntai eka helmikuuta. Netin ääressä ollaan sitten taas joskus. Sukelluksia on kertynyt täällä 11 kpl. Huomenna maanantaina viimeiset kaksi ja tiistaina yritetään hankkiutua jo muualle. Päätöksiä ei vielä olla tehty. Tähdätään joko Saparualle,  Ternatelle, Morotaille tai Bandalle. Mihin parhaiten päästään ilman pitkiä odottelua.  Täällä asiaa ei voida viedä eteen päin, koska ei ole yhteyksiä ulkomaailmaan. Jonkin kokoiselle pelipaikalle täytyy ensiksi siis päästä.

Muutama orang turis (turisti) täällä meidän lisäksi joko on tai on käynyt.  Tai kuten paikalliset hieman alatyylisesti sanoo - Bule. (länkkäri) Tällä hetkellä meitä Bule-porukkaa on täällä kuusi. Nälkään ei olla riuduttu.  Ruoka on ihan syötävää. Toki painotus vahvasti riisissä ja kalassa.  Ai niin.. Stigulle ja Minnalle erikoisterveiset Marialta.  Hän ei ikinä tule unohtamaan Minnaa. (Sorry Stigu, sä oot pelkkä Minnas husband) Muille lukijoille tiedoksi; Maria on täällä paikan energinen ja värikäs emäntä.

Muutamana viime vuotena Raja Ampatia on kovasti hypetetty matkailu- ja sukelluskohteena. Aikaisemmin sukeltamaan täällä pääsi vain Live Boardeilla. Siis paateilla,  jotka ovat liikkuvia sukelluskeskuksia. Muutaman viime vuoden aikana tänne on rakennettu muutama resortti ja lisäksi näitä vaatimattomia Home Stay-majoituspaikkoja. Jotkut näistä tarjoaa sukeltamisfasiliteetit, jotkut taas ei. Live Boardien hintataso on pilvissä. Resortit on pääsääntöisesti helv***:n kalliita. Home Stay edellisiä huomattavasti edullisempia. Muutamana vuonna kun Indonesiaa ristiin rastiin ollaan matkustettu, täytyy todeta tämänkin hintatason olevan hieman aiemmin kokemamme yläpuolella. Toki Raja Ampat on syrjässä, logistiikalla on hintansa, kaikki tavara roudataan veneillä, polttoaine on kallista, lähimpään kaupunkiin (Sorong) on muutaman tunnin matka, etc... Hypetystä on siis valtavasti, mutta ainakaan tällä kahden viikon kokemuksella täällä, en täysin tuohon hypettelyyn ja ylistyslauluihin yhdy. En suinkaan tarkoita, että paikka olisi millään muotoa pettymys. Ollaan vaan nähty ja koettu vähintäänkin sama, jos ei jopa parempi muutamissa muissakin paikoissa Indonesiassa. Lisäksi ehkä hieman edullisemmin ja helpommin saavuttaen.

Sukeltamisessa ei löydy valituksille sijaa. Näkyvyys Raja Ampatin seudulla ei koskaan ole huippuluokkaa. Kyllä 25 metriä vaakanäkyvyyttä on kuitenkin aivan riittävästi! Pari vuotta sitten Banda-saarilla näkyvyys parhaimmillaan oli 50-60metriä. Mutta tällaisessa "vain" 15-20 metrin mestoissa on muutoin eri meininki. Kalaa ja ötökkää on huomattavasti enempi. Täällä liki joka sukelluksilla on nähty riuttahaita,  isoja Jackfishejä ja Sweetlipsejä sekä Grupereita. Samoin kilpikonnia on paljon. Paikallisen haierikoisuus on Wobbegong. Niitä on tavattu ainakin kymmenen eri yksilöä. Suurin about 2,5 - metrinen. Wobbegong pääsääntöisesti makoilee päiväsaikaan hiekkapedillä jonkun korallikielekkeen alla. Sillä on komea hain kroppa evineen, mutta jotenkin sammakon pää ja naama. Samoin habituksesta puuttuu tyystin haille tyypillinen linjakkuus, ryhti ja itsevarmuus. Niin ja ei runsaasta faunasta pidä unohtaa Giant Ocean Manta Ray:ta. Niitä on bongattu jo muutama. Sekä sukelluksilla että pinnalta käsin. Suurin toistaiseksi kantoi siipien kärkiväliä kolmisen metriä. Jopa tuplakokoisia noille mitoille löytyy. Painoakin about pari tonnia.  Kohtaaminen Mantan kanssa on aina hyvin vaikuttava kokemus.

Vesi on kirkasta ja puhdasta. Raja Ampatin luontoa suojellaan erityisen ohjelman avulla. Kalastamista rajoitetaan voimakkaasti. Vierailijoilta peritään erillismaksu,  joka (toivottavasti) käytetään alueen luonnon ja merialueen kaikinpuoliseen suojeluun. Rakentamista rajoitetaan, kouluissa opetetaan luonnon suojelemisen perusteita, etc... Varmaankin paikallisesti merta kuormitetaan roskalla ja muovilla tavallista vähemmän, mutta vesi kun mokoma kuljettaa... Valitettavasti täälläkin autioiden pikkusaarten rannoilta löytyy liki röykkiöittäin tyhjiä muovipulloja,  sandaaleja, purkkeja ja pusseja, verkkokasoja, lääkepurkkeja, reppuja,  lippiksiä... Rojut on huuhtoutunu mereen Ambonissa,  Makassarissa,  Ternatella, Manadossa.  Raja Ampatin pikkusaaret ovat joko välietappi tai päätepiste tuolle loputtomalle roinalle. Valitettavasti tämäkin seutu saa yhteisestä paskasta osansa. Toki täällä roinaa löytyy huomattavasti vähemmän, kuin isojen kaupunkien lähivaikutusalueilta. Ja se on hyvä se. Sukeltamista tuo mereen päätynyt krääsä ei haittaa. Ei ne purnukat sentään päähän kopsahtele. Riutat ja korallit ovat ensiluokkaisessa kunnossa ja kovinkin hyvinvoipia. Mitään varsinaisia saasteita meressä ei ole. Planktonia, mm Mantojen ravintoa, löytyy ajoittain runsaasti.

Huomenna maanantaina vielä pari sukellusta ja tiistaina sitten järjestelemään tämän talvisen reissumme seuraavaa eteppia. Nähtäväksi jää, mistä itsemme löydämme. Toivottavasti ainakin netin vaikutusalueelta.

Pakko on vielä palata noihin äsken mainittuihin maanantain sukelluksiin. Ajettiin veneellä liki Arborekin saarta, jossa tähän aikaan vuodesta on erittäin suuri todennäköisyys bongata Mantoja.  Oltiin varsinaisen sukellussaitin, Manta Pointin takana. Ja siellähän niitä oli. Laskettiin ainakin 12 kpl. Normaalisti  niitä näkee muutaman metrin etäisyydeltä, mutta me oltiin onnekkaita. Roikuttiin riutat reunalla n. 13 m:n syvyydessä kovassa virtauksessa. Manta Ray:t uiskenteli parhaimmillaan 40cm:n päästä ylitse. Suurin oli noin 4-metrinen. Onhan noita muutaman kerran nähty, mutta ei koskaan näin. Ehkä tämä oli "once in the life time". Puoli tuntia ei pelkästään näitä jättiläisiä katsellen, vaan uimalla niiden kanssa kosketusetäisyydellä. Jopa katseita vaihtaen. Jotenkin jäi mietityttämään, että Mantat yritti omalla tavallaan tehdä kanssamme pientä tuttavuutta. Pari kuvaa lopussa uusista ystävistämme.

Raja Ampat Indonesia

Pitkän matkustamisen jälkeen saavuttiin juuri sinne, mihin oli tarkoituskin. Tämä Indonesian itäinen nurkka on meiltä vielä kokonaan käymättä. No - onhan niitä toki muitakin. Indonesiassa on 18 000 saarta. Muutama vuosi saadaan vielä reissata, jos kaikki mielii nähdä...
Nämä Raja Ampatin seudut on sen verran perämetsikköä, että netistä ei tietoakaan. Kirjoittelen tätä siis varastoon ja nettiin tykkään sitten kun sellainen on käytössä.
Kolme lentoa, yö Jakartassa, kaksi lentoa, kahden tunnin paattimatka ja vielä tunti veneellä. Tuon kaiken jälkeen vedettiin viisi yötä happea Mansuarin saarella pienessä Home Stayssa..  Kevytrakenteinen risumaja paaluilla veden päällä. Vessa tontin länsireunalla. Ei siellä oikein mitään varsinaista tekemistä ollut, mutta juuri se oli tarkoituskin. Kunhan muutaman kerran käytiin snorklaamassa. Hyvä riutta löytyi ihan paikan edestä ja vielä parempi viereisen pikkukylän venelaiturin tuntumasta. Yhtenä päivänä otettiin venekyytiä tutustu lähiseutuusi- ajatuksella.
Mansuarin saarelta siirryttiin salmen toiselle puolelle hieman pohjoisemmaksi. Tukikohdaksi oli ennakkoon täällä jo sovittu Kordiris Home Stay. Kiitokset Stigulle ja Minnalle vinkistä. Tämän saaren nimi on Gam ja ollaan sen eteläisellä rannalla. Samanlaisia vaatimattomia pikkutöllejä on laitettu pystyyn tällekin rannalle. On tämä hieman edellistä isompi mesta,  mutta täältä löytyy kaikki sukelluskamat, veneet, opas ja paikallistuntemus. Heti tulopäivänä heitettiin yksi sukellus lähiriutalle. Seuraavana päivänä kaksi. Hienot on taas riutat ja riuttojen elukat. Normiötököiden lisäksi tokan päivän saldoon kuului Giant Ocean Manta Ray. Siipien kärkiväli tällä yksilöllä about kolme metriä. Ja mikä parasta, oltiin vedessä taas ihan keskenämme. Toki siis oppaan kanssa. Kolmantena päivänä Kordirikseen saapui muitakin matkalaisia. Pariskunta Bostonissa. Paitsi, että fru on paikallisia ja kotoisin Jakartasta. He olivat sukelluksilla mukana kolmannesta päivästä alkaen. Ei vieläkään siis hurjaa tungosta...
Kuvia en tähän saanut. Heikko nettiyhteys ei suostu niitä lähettämään. Laitan niitä myöhemmin.

Sukeltamista "Manta Ray puistossa"

Pari kirjoitelmaa laittelin tuonne off-line tilaan. Tänään tultiin Raja Ampatilta Sorongiin ja yritin päivittää tänne kuulumiset valokuvineen.  Hotellin aulassa netti kyllä on olemassa, mutta kovin on vaatimatonta. En siis lukuisista yrityksistä huolimatta saanut postauksia läpi. Yritetään huomenna Ambonissa,  jonne lennetään heti aamulla. Tässä kuitenkin yksi sukelluskuva ensihätään.