Morotai Indonesia

Lauantaina matkattiin saarelle nimeltään Morotai, Tobelosta katsoen koilliseen. Morotai toimi merkittävänä näyttämönä toisen maailmansodan aikoihin. Ensiksi japanilaisten, sitten amerikkalaisten tyynenmeren laivaston komentopaikkana ja sotilastukikohtana. Löytyy toki netistä lisää tästä aiheesta, jos historia kiinnostaa. Me kuitenkin matkattiin Morotaille eri tarkoitusperät mielessä. Pulau Kakaralla meitä sukellutti Mr. Yus. Hänen kanssaan sovittiin kuuden sukelluksen setti Morotaille. Kaikki tarvittavat kamat lähti mukaan siis Kakaran Dive Centetistä. Myös sama vene kahden hepun toimesta siirtyi Morotaille. Me mentiin pienellä "autolautalla" kahden ja puolin tunnin matka.

Saavuttiin Morotaille iltapäivällä lauantaina ja eka sukellukselle lähdettiin jo heti majoittumisen jälkeen. Veneellä 20 min lähisaaren riutalle ja veteen. Upea paikka. Sää oli hieman sateinen jo sukelluksen alussa. Kun noustiin tunnin kuluttua veneeseen, alkoi varsinainen tropiikkisade lähes myrskytuulen saattelemana. Heput lähti ajamaan Morotain satamaa kohden (olettivat suunnan) Rajussa sateessa ja tuulessa kuitenkin näkyvyys putosi lähes olemattomaksi ja heput tietysti eksyi. Piti sitten suomalaisella tyyneydellä ja merenkulkutaidoilla ottaa tilanne haltuun ja navigointivastuu. Puhelimesta saatiin summittainen sijaintitieto (kiitokset Nokia 925) ja jostakin löytyi irrallinen pieni kompassi. Näillä mentiin. Heput oli Morotaille ajelleet lautan perässä, että merenkulkutaidot ja silleen...

Sunnuntaina ekalla sukelluksella historian havinaa. Hyvin säilynyt lentokoneen hylky 40 metrin syvyydessä. Kaverina jenkki-Jeep ynnä muuta sotahilkettä. Loppusukellus varsinaista luontoretkeä. Riutat on täälläkin kunnossa. Näkyvyys toki voisi olla hieman parempi. No ei valiteta, kyllä 25-30 metriä on hyvä. Jotenkin aina vertaa viime talven näkymiin Banda-saarilla, missä mitattiin 60 m vaakanäkyvyyttä. Toinen ja kolmas sukellus oli myös luontoretkilinjoilla. Ei löytyny enää hylkyjä, kuten Red Beachin edestä. Red Beachilla oli tuo jenkkien tukikohta. Sukellusten evästauko vietettiin Zum Zum saarella. Siellä majapaikkaansa piteli Mr. Douglas Mac Arthur. Tuo kuuluisa kenraali ja jenkkien tyynenmeren laivaston moninkertaisesti ansioitunut komentaja. Häntä diggaillaan kovasti täällä yhä edelleen.

Meidän mukana pyöri Yusin kaveri, Muhlis Eso. Varsinainen vauhtiveikko. Hän on paikallinen museomies ja sotafriikki. Sunnuntai-iltana vierailtiin toista maailmansotaa käsittelevässä museossa. (siis Morotain näkökulmasta katsottuna) Siellä oli paljon näytillä Muhliksen kaivamaa kamaa. Aseita, ammuksia, kranaatteja, viestilaitteita, etc.. Muutoinkin ihan hyvä näyttely. Paljon valokuvia ja dokumentointeja menneiltä ajoilta.

Maanantaina kasiksi rantaan ja heti liikkeelle. Ajettiin taasen parikymmentä minuuttia Morotain satamasta luoteeseen. Uskomattoman hieno matalikko, jonka halkaisee noin 100 m leveä ja 40m syvä kanava. Tai underwater river, kuten Yus asian ilmaisee. Kanavan molemmat reunat ovat pystyjyrkkiä riuttaseiniä. Koko matalikkoalue on arvioiden pari kolme neliökilometriä.Yhdellä reunalla pieni kaunis saari. Tässä sukellettiin molemmat seinämät puolen kilometrin matkalta. Yksi hienoimpia paikkoja ever seen! Sukellusten jälkeen majapaikkaan, kuivat kamat päälle ja lauttarantaan. Paatilla takaisin Galelan kautta Tobeloon, jossa nyt siis ollaan. Kuvia yritän taas laittaa tähän heti perään. Toivottavasti saan muutaman.

Hauska huomio paikallisista ihmisistä. Aika monet kun joutuu jonnekin odottamaan, esim satamassa lautalle. Odottaminen on hauskaa puuhaa. Sillä on päämäärä ja se antaa alibin olla mitään muuta tekemättä. Ollaankohan me länsimaalaiset turhankin tehokkaita ja niuhoja? Yhtään turistia Morotailla ei muuten nähty. Saatiin olla ainoina apinoina kaikkien töllisteltävinä. Nyt on aamu ja tiistai. Jos saatais vuokrattua mopo täällä Tobelossa. Jäädään tänne päiväksi ja toiseksi yöksi. Huomenna takaisin Ternatelle.